Hahmot - Lyhytkuvaukset
Miehistöluettelo
Muut paikallaolijat tilaisuudessa
Clarissa Owen - Retken rahoittajien edustaja ja kutsujen emäntä (PJ-hahmo )
- June Farlow (n) - Tutkimusretken komentaja
- Riley Quinton (m) - Laivan kapteeni ja retken varajohtaja
- Harper Hales (muu) - Navigaattori ja jäämestari
- Tohtori Alec Pember (m) - Lääkäri
- Valerie Lumley (n) - Sairaanhoitaja
- Emil Narramore (m) - Biologi
- Oriana García-Sinclair (n) - Geologi
- Mica/Micah Bygrave (n/m) - Turvallisuusvastaava
- Una/Ualan McLeod (n/m) - Vuorikiipeily- ja selviytymisasiantuntija
- Rose/Ambrose/Ross Twells (n/m/muu) - Konemestari, mekaanikko ja radioteknikko
- Thomas “Tommy” Archer (m) - Merimies ja Etelämantereen veteraani
- Desmond Wick (m) - Puuseppä, merimies ja Etelämantereen veteraani
Muut paikallaolijat tilaisuudessa
Clarissa Owen - Retken rahoittajien edustaja ja kutsujen emäntä (PJ-hahmo )
Lyhytkuvaukset
Lyhytkuvausten on tarkoitus toimia luonnoksina hahmojen persoonista ja taustoista sekä juoniteemoista, eivätkä ne täten sisällä kaikkea lopullista informaatiota. Monet yksityiskohdat ja kontaktit on myös spoilaavuuden vuoksi jätetty mainitsematta.
June Farlow
Tutkimusretken johtaja, nainen, 30v.
June Farlow on nainen joka on sukupuolensa johdosta jäänyt tutkimusmatkailijan urallaan toistuvasti sukunsa miesten varjoon, ja joka nyt kohtalon ironian johdosta vimmaisesti seuraa näiden varjoa. Huhu kertoo että June on kiertänyt puoli Lontoota anellen alusta joka veisi tämän etelään etsimään isäänsä ja kaksoiveljeään - tuloksetta. Sir James ja Jamie Farlow molemmat purjehtivat vuorollaan etelän suureen valkoiseen eivätkä enää palanneet. Harva voi ymmärtää mitä sellainen menetys tekee ihmiselle, miten se hioo kunnianhimon pakkomielteeksi, itsenäisyyden yksinäisyydeksi jonka muoto on kuin köysi johon pujottaa kaulansa. Aina niin järkevä, pohdiskeleva, diplomaattinen June, nyt rinnassaan mustan avannon mentävä aukko. Monien mielestä ainut lääke moiseen tuskaan on asettua aloilleen ja unohtaa kaukaiset jäätiköt jotka ovat tuonut perheelle pelkkää tuskaa. Viskata maata tyhjien arkkujen ylle ja tehdä tuosta maasta pysyvä asia kenkien alla. Kesän nimeä kantavat kukistuvat ennen pitkään talven hampaissa.
June tietää tämän: se mitä kutsutaan Lontoossa kesäksi on Antarktiksella pimeintä talvea, hänen nimensä vitsi jota vain hänen isänsä piti huvittavana. Ja että jos mahdollisuus sittenkin ilmaantuu, kuinka odottamaton tahansa, on siihen tartuttava seurauksista piittaamatta.
Riley Quinton
Orfeuksen kapteeni ja retken varajohtaja, mies, 32v.
Lontoon seurapiirien rakastettu lemmikki, pitopöytien ja tupakkasalonkien hopeakielinen hurjapää. Riley Quintonin nimi on alati kaupungin kerman huulilla ja kasvot monissa päiväunissa. Karismaattinen, sankariainesta, parasta mahdollista veijariseuraa; nousukas, rehentelijä, turhamainen kukkoilija - mielipiteitä on monia. Rileyn tarinoissa vilisevät satamat ja seikkailut, elämää suuremmat aallot ja laivat joita kesytetään kuin villihevosia konsanaan. Naisistaan herrasmies ei tietenkään puhu, mutta naiset kyllä puhuvat Rileystä. Puoli Lontoota itkee viikon kun Quintonin alus irtoaa satamasta, murahdellaan katkerien kilpakosijoiden keskuudessa, särkyneitä sydämiä niin monta että niitä riittäisi ketjuksi kanaalin yli Ranskaan saakka. Mitä muuta purjehdus Etelämantereelle on kuin uusi sulka kapteenin hattuun, mahdollisuus koluta läpi neitseelliset jääkentät ennen kuin joku muu ennättää ne valloittaa.
Riley on tottunut punomaan omaa myyttiään huolella, pitämään tietyt asiat lähellä rintaansa kuin ammattipeluri korttinsa. Köydenpolttamat kämmenet ja meren raiskaamat rystyset hansikkaiden kätköissä, pikkutakin alla pulssi joka vasta aaltojen sylissä asettuu. Jos maineesta tekee itselleen ankkurin, voiko sitä koskaan todella nostaa ylös?
Harper Hales
Navigaattori ja jäämestari, muunsukupuolinen, 36v.
Pitkiä talvia arktisilla troolareilla, oppitunteja Grönlannissa asuvilta eskimoilta, muutama trokauskeikka josta on parempi olla hiljaa virkavallan ollessa paikalla - elämä on heitellyt Harperia pitkin maailman jäisiä kolkkia kuin ajopuuta. Elämä merellä vallitsevien lakien alaisuudessa, pikemminkin kuin niiden maalla noudatettavien vastineiden ikeessä, on muovannut Harperista vaeltavan boheemikon, joka viis välittää sivistyneen yhteiskunnan hössötyksestä. Tähän kuuluvat niin ylevät urahaaveet kuin länsimaisen yhteiskunnan ahtaat sukupuolilokerot. Harperin androgyyni olemus hämmentää ja hämmästyttää monia, jotakin mitä tämä itse tuntuu pitävän pikemminkin huvittavana kuin loukkaavana. Kokemus on opettanut, että jahka senkertainen laiva irtoaa satamasta, Harper voittaa ennen pitkään pahimmatkin epäilijät puolelleen. Monenlaiset tilanteet ovat varustaneet tämän kyvyllä mukautua olosuhteisiin kuin olosuhteisiin ja mustanpuhuvalla huumorintajulla jolla kestää niiden henkiset rasitteet. Vähintäänkin Harperin yliluonnollisen ehtymätön piipputupakkavarasto on käännyttänyt monesta vihollisesta leppoisan matkakumppanin.
Elämä tuulten vietävänä ei kuitenkaan ole vailla veroaan. Ura laivoilla hitsaa ihmiset tiiviisti hetkeksi yhteen, mutta pitää nämä huonosti yhteydessä toisiinsa jahka satama on jälleen saavutettu. Nykyään Harperin omaisuus mahtuu tämän mukana kulkevaan merimiessäkkiin ja ystävien määrää on vaikea laskea edes yhden käden sormilla. Siinä missä toiset etsivät naparetkiltä jännitystä ja poikkeusoloja, voi pitkä reissu merkitä toisille pysyvyyttä joka muuten loistaa näiden arjessa poissaolollaan.
Alec Pember
Lääkäri, mies, 30v.
Lempeä ja lojaali, utelias sielu uuden ammatin tuomin lahjoin. Lähes vuosikymmen takaperin Alec etsi vastavalmistuneena lääkärinä haasteita ja sai niitä liiaksi asti pestautuessaan Etelä-Afrikkaan toisen buurisodan jalkoihin. Kansalaisaktivistien työn tuloksena sodan realiteetit kantautuivat pian Britannian päivällispöytiin asti: brittisotilaiden polttamat maatilat ja niiltä leireille siirretyt tuhannet buuriäidit lapsineen, leireille jotka myöhempänä aikana tultaisiin tuntemaan maailman ensimmäisinä keskitysleireinä. Raportit ja valokuvat näyttivät todellisuuden jolta sotajohto halusi sulkea silmänsä: täpötäydet telttakylät täynnä nälän ja sairauden runtelemia naisia ja lapsia, niin kuihtuneina että varjot maalaavat kanjoneita näiden luiden väliin jääviin uomiin.
Noilla leireillä Alec sai tulikokeensa lääkärinä. Noilla leireillä Alec menetti uskonsa niin moneen asiaan, että kun sota lopulta sylki tämän takaisin Englantiin - kuumeen ja uupumuksen runtelemana - eivät edes lääkärin omat neuvot riittäneet niiden kaikkien parantamiseen.
Monen pimeän vuoden jälkeen elämä vaikuttaa kuitenkin viimein hymyilevän Alecille: kaunis ja varakas kihlattu, tulevaisuudessa häämöttävä muutto Amerikkaan ja siellä uuden yksityispratiikan perustus. Vaan miksi tämän hymyssä on kaiken sen keskellä kireä juonne? Ja ennen kaikkea: velvoittaako yhdenkään lääkärin ammattietiikka laittamaan kaiken tuon onnen edelle matkan maailman jäätyneelle reunalle?
Valerie Lumley
Sairaanhoitaja, nainen, 27v.
Yläluokkainen elämä on täynnä luksusta, mutta myös velvotteita. Hyvätaustainen Valerie on tottunut täyttämään muiden toiveita: ensin vanhempiensa, sitten aviomiehensä ja viimein potilaidensa. Siirryttyään perheen nuorimmaisesta perheen ainokaiseksi isosisarensa kuoleman myötä, Valerie meni naimisiin nuorena ja matkusti tuoreen aviomiehensä mukana tämän bisnesten perässä Kiinaan - vain joutuakseen keskelle puhjennutta boksarikapinaa. Lähes kahden kuukauden ajan paikalliset kapinallisjoukot piirittivät Pekingin ulkomaalaiskortteliin linnoittautuneita, jotka puolustautuivat henkensä uhalla. Taisteluiden riehuessa kaupungin laidoilla Valerie värvättiin sairaanhoitajaksi kiireisesti perustettuun kenttäsairaalaan. Elämä veren ja kuoleman, jatkuvan vaaran, tykinpauhun ja nälänhädän kohdalla oli hienostoperheen tyttärelle jotakin täysin uutta, mutta myös merkityksellistä tavalla jota mikään ei aiemmin ollut ollut. Kun ulkomaiset vapautusjoukot viimein saapuivat ja tilanne purkautui, jättivät nuo poikkeukselliset viikot jälkeensä kipinän jota Valerie on siitä asti kantanut mukanaan.
Paluu Englantiin ja kotivaimon rooliin ei tuonut sitä rauhaa jota Valerie ajatteli sen tuovan. Tyhjä talo vailla velvollisuuksia, usein matkoille oleva aviomies, kapea ystäväpiiri - Valerie ei tarvitse jäätiköiden tuomaa etäisyyttä tunteakseen oloaan eristyneeksi. Lopulta kenttäsairaalan arjen jättämä kutsu kävi liian voimakkaaksi vastustaa ja tämä värväytyi vapaaehtoisiin naisten sairaanhoitojoukkoihin, joita oli alettu perustaa ympäri Britanniaa sodanuhkan alla. Se minkä Valerie oli ensin ajatellut olevan pelkkää täytettä harmaisiin päiviin poiki kuitenkin lopulta kutsun retkelle maailman ääriin. Luonteeomaista tunnollisuutta vai sittenkin poikkeuksellista kapinaa, kenellekään ei ole täysin selvää se miksi Valerie vastasi myöntävästi. Monella on vain on epäilyksensä tämän soveltuvuudesta näin vaaralliselle matkalle, Valerie itse mukaan lukien.
Emil Narramore
Biologi (mykologi), mies, 25v.
Emil oli ihmelapsi joka oppi puhumaan ja lukemaan jo varhain. Emilin isä, karismaattinen mutta jyrkkä pappismies, päätti valjastaa poikansa lahjat kirkon käyttöön, kasvattaa tästä uuden paimenen seurakunnalle itsensä jälkeen. Vaan ainut sana jonka nimeen Emil varttuessaan suostui vannomaan oli darwinismi. Riidat lajien synnystä ja siitä, kuka tai mikä luomakunnan lopulta loi, ravistelivat Narramoren huushollia aina siihen päivään asti kunnes Emil läksi kuusitoistavuotiaana kotoa. Tämän tulevaisuus olisi voinut olla hyvin erilainen, ellei Emilin varakas kummisetä olisi ottanut tätä siipiensä suojaan ja rohkaissut hakeutumaan yliopisto-opintojen pariin. Sellainen intensiivinen luonne kuin Emil, on jokseenkin odottamatonta että tämän pääasialliseksi aineeksi muodostui lopulta sienten tutkimus. Mykologia on nuori tieteenala ja siitä Emil myös nauttii, päästessään olemaan niiden joukossa jotka kirjoittavat pohjan kaikelle tulevalle tutkimukselle.
Emiliä ajaa eteenpäin tieteellinen kunnianhimo, jonka sanelemassa vauhdissa tämän akateemikon fysiikalla on välillä vaikeuksia pysyä. Emilin harjoittama tiede nauttii akateemisten piirien suosiota, kumartelematta kuitenkaan koskaan sen hyväksynnälle. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat huhut siitä, että jokin Emilin taannoinen koe olisi aiheuttanut skandaalin mykologisen tutkimuskentän sisällä ja maksanut tälle monen kollegan ystävyyden. Kenties retki Antarktikselle on yritys antaa asioille aikaa unohtua, sille mitä muuta asiaa siententutkijalla muuten olisi mantereelle jossa mikään elävä ei kasva.
Oriana García-Sinclair
Geologi, nainen, 26v.
Kulttuurinen väliinputoaja, kahden maan juureton kasvatti. Oriana varttui Pohjois-Espanjassa vuorten varjossa, kulki läpi lapsuuden taskut täynnä keräämiään kiviä joita vaali aarteinaan, milloin ei heittänyt niillä kostoksi naapuruston poikia jotka pilkkasivat tunnetusti isätöntä tyttöä. Teini-iässä kurittomasta luonnonlapsesta yritettiin suvun naisten toimesta koulia salonkikelpoisempi lähettämällä tämä sisäoppilaitokseen Englantiin. Kankea brittiläinen tapakulttuuri vaan ei koskaan kesyttänyt Orianan kaltaista sähikäistä, mutta opetti tälle sentään englantia ja avasi myöhemmin mahdollisuuden opiskella geologiaa maan johtavassa yliopistossa.
Akateeminen ura vain ei edelleenkään ole naiselle helppo, vielä vähemmän naiselle vailla hyödyllisiä kontakteja tai nöyristelevää luonnetta joka mahdollistaisi sellaisten hankkimisen. Auktoriteettivastaisuus yhdessä taloudellisten vaikeuksien kanssa pakotti lopulta Orianan lopettamaan opintonsa kesken. Tulevaisuus geologian parissa olisi todennäköisesti jäänyt pelkäksi haaveeksi, ellei Oriana olisi päätynyt yhden maan johtavista geologeista, Tavish Rendallin, tyttären kotiopettajaksi ja tätä kautta Rendallin itsensä oppilaaksi. Siinä missä Pohjois-Skotlannin maaseudulla sijaitseva Rendallien koti sopii oppiympäristönä Orianalle paremmin, on alkanut käydä selväksi että pitkässä linjassa rajoitteita kyseessä on vain jälleen uusi kultainen häkki.
Mica/h Bygrave
Turvallisuusvastaava, nainen/mies, 42v.
Evoluutioketjun puuttuva linkki vaeltamassa Nepalin lumisessa vuoristossa, merikäärme uiskentelemassa Loch Nessin ylämaajärvessä, viimeinen dinosaurus tukkimassa Etelä-Rhodesian jokia… Puolet elämästään Bygrave on varmistanut tutkimusmatkailijoiden ja tiedemiesten selustoja näiden rynnätessä milloin minkäkin legendan perässä maailman vaikeapääsyisimpiin kolkkiin, seisonut aseen kanssa vartiossa ja nukkunut toinen silmä auki jotta tieteellisemmät mielet ovat voineet keskittyä työhönsä. Halu olla löytämässä jotakin ainutlaatuista, enemmän kuin pelkkä turvamiehen palkkapussi, oli se joka pitkään kutsui Bygraven mukaan näillä retkille. Vaan kerta toisensa jälkeen varmat havainnot osoittautuivat ainoastaan huhuiksi tai huijauksiksi, esitellyt reliikit kuuluviksi tavallisille kotieläimille. Kaksikymmentä vuotta pelkkiä vesiperiä ja nykyään Bygrave, joka aikanaan halusi uskoa ihmeisiin, ei usko enää mihinkään.
Lisäksi ajat ovat muuttumassa, tutkimusmatkailusta karisemassa entisajan romantiikka ja ihmisiltä halu lähteä seikkailemaan. Huhut tulevasta sodasta maalaavat aseenkäytön taitaville tulevaisuutta, mutta millaista: uutta tarkoitusta vai sittenkin varmaa hautaa? Näitä kysymyksiä Bygrave hautoo nykyisessä työssään Albatrossi-klubin kyypparina, kaataen juomia samoille naamoille joita taannoin paimensi pitkin viidakoita ja vuoria kuin paimenkoira konsanaan. Päivien monotoniaa pilkkoo se kun joku napsuttelee salongin perukoilla sormia uuden viskin merkiksi; koiran paikka on koiran palkka.
Una/Ualan McLeod
Vuorikiipeily- ja selviytymisasiantuntija, nainen/mies, 40v.
Oli kyse sitten tiheimmän viidakon sydämestä tai maapallon korkeimmista vuorenhuipuista, McLeod on seisonut niillä usein ensimmäisten joukossa. Lehtileikkeet ja julkaistut matkakirjat vilisevät otoksia pitkän uran varrelta: McLeod hiihtämässä ennen kuin osasi kunnolla edes kävellä; McLeod savannilla valkeissa polvihousuissa ja sikari suupielessä, aurinko heijastumassa monokkelin pinnasta; McLeod vuorikiipeilijän varusteissa ja pelkkä heppoinen köysi itsensä ja alhaalla avautuvan varman kuoleman välissä. Aktiivinen ylämaiden lapsi josta varttui aktiivinen aikuinen, McLeodilla on jännityskirjallisuudesta tutun seikkailijan elkeet ja persoona joka on yhtä kotonaan niin villissä luonnossa kuin salonkileijonana. Uusi aikakausi, täynnä täyteen piirrettyjä karttoja ja teknisiä ihmeitä, vartoo aivan kulman takana, mutta McLeod ylläpitää vanhan maailman glamouria vielä kun voi, hymyilee tiikerin hymyä puhujakorokkeelta milloin minkäkin maan tutkimusseuran vierailevana luennoitsijana.
Maailma on laaja, mutta sellaiselle joka on omistanut koko elämänsä sen valloittamiselle myös sen rajat tulevat joskus vastaan. Totta on myös se, että toisinaan ne asiat, joita on ikänsä metsästänyt, päätyvät metsästämään sinua.
Rose/Ambrose/Ross Twells
Konemestari, mekaanikko ja radioteknikko, nainen/mies/muu, 24v.
Nuori mutta jo paljon nähnyt, Twells mittaa oman historiansa ihmisten sijaan moottoreissa ja laitteissa. Se mikä on monille käsittämätöntä ja mysteeristä, on tälle silkkaa arkea. Mekaniikka on yksinkertaista, säännönmukaista, ihmiset eivät. Kohteliaan keskusteluetiketin salat eivät tosiaan ole Twellsin vahvuuksia ja tämän suhtautumista ympäröivään maailmaan leimaa jonkinlainen vaihtelu jatkuvan häkeltymisen ja kursailemattomien havaintojen välillä. Twellsin tapauksessa tutkimusmatka alkaa jo kanssamiehistön tapaamisesta.
Twells kuiskaa koneille salaliittolaisten elkein, puhuu niille monen sivustakatsojan mielestä paremmin kuin yhdellekään elävälle ihmiselle. Joskus ne puhuvat takaisin äänellä jonka muutkin ymmärtävät - radioaallot ja niillä kulkevat viestit, se mikä oli ennen silkkaa taikuutta nyt uuden ajan arkinen ihme. Kun lähin ihmisasutus on satojen ja taas satojen kilometrien päässä meren takana, Twellsin ylläpitämä radiokontakti on retkikunnan ainut elämänlanka sivistykseen, tämän kyky suostutella moottorit toimimaan usein ainut asia eloonjäämisen ja varman kuoleman välissä.
Thomas “Tommy” Archer
Retkikunnan jäsen ja Etelämantereen veteraani, mies, 28v.
Yleellinen elämä täynnä mukavuuksia ja aikuisuuden kynnyksellä oleva mies joka ei halunnut niistä yhtäkään. Jotkut valinnat näyttävät suuruutensa vasta ajan kanssa. Tommy toteutti monen pikkupojan unelman ilmoittautuessaan Sir James Farlow Sr:n Etelämantereen retkikuntaan, päästen mukaan vasta pitkällisen anelun (ja varakkaan perheen tekemän mittavan lahjoituksen, kuiskauksissa kerrotaan) jälkeen. Jäinen manner pilkkoi yläluokan pojalta nopeasti luulot pois, pieksi pintaan ne ominaisuudet joista oli retkikunnalle hyötyä: kehon joka jaksoi vetää rekeä pidempään kuin kukaan muu, kehon joka kesti kylmää ihailtavalla tavalla ja oli aina valmis ahkeroimaan muidenkin puolesta.
Kunpa vain mieli olisi yhtä vankkaa tekoa kuin ruumis. Tommy koki etelän pitkässä yössä jotakin mikä muutti ennen niin hyväntuulisen ja energisen miehenalun pysyvästi, istutti tähän varjon joka edelleen pesii jossakin sielun ikiroudassa vain kaivautuakseen esiin yön pimeinä tunteina. Silti tämän voi katsoa kuuluvan onnekkaiden joukkoon: Sir Farlown retkikunnasta kaikki eivät koskaan palanneet takaisin kotiin, retkikunnan johtaja itse mukaan lukien. Ne jotka selvisivät eivät juuri puhu kokemastaan. Kaiken tuon jälkeen, mikä saa Tommyn lähtemään uudelleen samaan kiirastuleen?
Desmond Wick
Puuseppä, merimies ja Etelämantereen veteraani, mies, 30v.
Desmond oppi jo nuorena, että helppo elämä on varattu niille joilla on siihen varaa. Nuhjuisessa orpokodissa varttuneesta pojasta kasvattivat miehen laivat joille tämä pestautui heti kun kykeni ja niillä operoineet miehistöt. Jahka aallot viimein kuljettivat tämän takaisin kuivalle maalle ja uudelle uralle puusepäksi, oli uppiniskaisesta lapsesta kasvanut vakava ja omassa seurassaan viihtyvä mies, joka oli oppinut pitämään omat asiansa omana tietonaan. Desmond ei haasta, mutta kieltäytyy nöyrtymästä, puree hammasta vaikka niin pitkään että maistaa veren. Tämän lannistumattoman työn tuloksena puu ottaa lopulta halutun muodon, usein sellaisenkin johon harva uskoi sen taipuvan. Eläminen vähän turvin on opettanut Desmondin olemaan kekseliäs ja loihtimaan käsillä olevista materiaaleista sen mitä kulloinkin kaivataan.
Kaikki tämä - puusepän taidot, kokemus arktisista vesistä ja piinkova sielu - takasivat Desmondille paikan Sir James Farlown retkikunnasta. Mutta mikään määrä aiempia vaikeuksia ei ollut valmistanut tätä siihen mitä Etelämantereella oli luvassa tulijoiden varalle. Desmond kesti paremmin kuin monet, siitä kertoo jo se että tämä selvisi kotiin asti, mutta kaikki koettelemukset eivät ole fyysistä lajia. Eivätkä ne joidenkin tapauksessa pääty vielä siinäkään vaiheessa kun kotisatama on jo saavutettu.
June Farlow
Tutkimusretken johtaja, nainen, 30v.
June Farlow on nainen joka on sukupuolensa johdosta jäänyt tutkimusmatkailijan urallaan toistuvasti sukunsa miesten varjoon, ja joka nyt kohtalon ironian johdosta vimmaisesti seuraa näiden varjoa. Huhu kertoo että June on kiertänyt puoli Lontoota anellen alusta joka veisi tämän etelään etsimään isäänsä ja kaksoiveljeään - tuloksetta. Sir James ja Jamie Farlow molemmat purjehtivat vuorollaan etelän suureen valkoiseen eivätkä enää palanneet. Harva voi ymmärtää mitä sellainen menetys tekee ihmiselle, miten se hioo kunnianhimon pakkomielteeksi, itsenäisyyden yksinäisyydeksi jonka muoto on kuin köysi johon pujottaa kaulansa. Aina niin järkevä, pohdiskeleva, diplomaattinen June, nyt rinnassaan mustan avannon mentävä aukko. Monien mielestä ainut lääke moiseen tuskaan on asettua aloilleen ja unohtaa kaukaiset jäätiköt jotka ovat tuonut perheelle pelkkää tuskaa. Viskata maata tyhjien arkkujen ylle ja tehdä tuosta maasta pysyvä asia kenkien alla. Kesän nimeä kantavat kukistuvat ennen pitkään talven hampaissa.
June tietää tämän: se mitä kutsutaan Lontoossa kesäksi on Antarktiksella pimeintä talvea, hänen nimensä vitsi jota vain hänen isänsä piti huvittavana. Ja että jos mahdollisuus sittenkin ilmaantuu, kuinka odottamaton tahansa, on siihen tartuttava seurauksista piittaamatta.
Riley Quinton
Orfeuksen kapteeni ja retken varajohtaja, mies, 32v.
Lontoon seurapiirien rakastettu lemmikki, pitopöytien ja tupakkasalonkien hopeakielinen hurjapää. Riley Quintonin nimi on alati kaupungin kerman huulilla ja kasvot monissa päiväunissa. Karismaattinen, sankariainesta, parasta mahdollista veijariseuraa; nousukas, rehentelijä, turhamainen kukkoilija - mielipiteitä on monia. Rileyn tarinoissa vilisevät satamat ja seikkailut, elämää suuremmat aallot ja laivat joita kesytetään kuin villihevosia konsanaan. Naisistaan herrasmies ei tietenkään puhu, mutta naiset kyllä puhuvat Rileystä. Puoli Lontoota itkee viikon kun Quintonin alus irtoaa satamasta, murahdellaan katkerien kilpakosijoiden keskuudessa, särkyneitä sydämiä niin monta että niitä riittäisi ketjuksi kanaalin yli Ranskaan saakka. Mitä muuta purjehdus Etelämantereelle on kuin uusi sulka kapteenin hattuun, mahdollisuus koluta läpi neitseelliset jääkentät ennen kuin joku muu ennättää ne valloittaa.
Riley on tottunut punomaan omaa myyttiään huolella, pitämään tietyt asiat lähellä rintaansa kuin ammattipeluri korttinsa. Köydenpolttamat kämmenet ja meren raiskaamat rystyset hansikkaiden kätköissä, pikkutakin alla pulssi joka vasta aaltojen sylissä asettuu. Jos maineesta tekee itselleen ankkurin, voiko sitä koskaan todella nostaa ylös?
Harper Hales
Navigaattori ja jäämestari, muunsukupuolinen, 36v.
Pitkiä talvia arktisilla troolareilla, oppitunteja Grönlannissa asuvilta eskimoilta, muutama trokauskeikka josta on parempi olla hiljaa virkavallan ollessa paikalla - elämä on heitellyt Harperia pitkin maailman jäisiä kolkkia kuin ajopuuta. Elämä merellä vallitsevien lakien alaisuudessa, pikemminkin kuin niiden maalla noudatettavien vastineiden ikeessä, on muovannut Harperista vaeltavan boheemikon, joka viis välittää sivistyneen yhteiskunnan hössötyksestä. Tähän kuuluvat niin ylevät urahaaveet kuin länsimaisen yhteiskunnan ahtaat sukupuolilokerot. Harperin androgyyni olemus hämmentää ja hämmästyttää monia, jotakin mitä tämä itse tuntuu pitävän pikemminkin huvittavana kuin loukkaavana. Kokemus on opettanut, että jahka senkertainen laiva irtoaa satamasta, Harper voittaa ennen pitkään pahimmatkin epäilijät puolelleen. Monenlaiset tilanteet ovat varustaneet tämän kyvyllä mukautua olosuhteisiin kuin olosuhteisiin ja mustanpuhuvalla huumorintajulla jolla kestää niiden henkiset rasitteet. Vähintäänkin Harperin yliluonnollisen ehtymätön piipputupakkavarasto on käännyttänyt monesta vihollisesta leppoisan matkakumppanin.
Elämä tuulten vietävänä ei kuitenkaan ole vailla veroaan. Ura laivoilla hitsaa ihmiset tiiviisti hetkeksi yhteen, mutta pitää nämä huonosti yhteydessä toisiinsa jahka satama on jälleen saavutettu. Nykyään Harperin omaisuus mahtuu tämän mukana kulkevaan merimiessäkkiin ja ystävien määrää on vaikea laskea edes yhden käden sormilla. Siinä missä toiset etsivät naparetkiltä jännitystä ja poikkeusoloja, voi pitkä reissu merkitä toisille pysyvyyttä joka muuten loistaa näiden arjessa poissaolollaan.
Alec Pember
Lääkäri, mies, 30v.
Lempeä ja lojaali, utelias sielu uuden ammatin tuomin lahjoin. Lähes vuosikymmen takaperin Alec etsi vastavalmistuneena lääkärinä haasteita ja sai niitä liiaksi asti pestautuessaan Etelä-Afrikkaan toisen buurisodan jalkoihin. Kansalaisaktivistien työn tuloksena sodan realiteetit kantautuivat pian Britannian päivällispöytiin asti: brittisotilaiden polttamat maatilat ja niiltä leireille siirretyt tuhannet buuriäidit lapsineen, leireille jotka myöhempänä aikana tultaisiin tuntemaan maailman ensimmäisinä keskitysleireinä. Raportit ja valokuvat näyttivät todellisuuden jolta sotajohto halusi sulkea silmänsä: täpötäydet telttakylät täynnä nälän ja sairauden runtelemia naisia ja lapsia, niin kuihtuneina että varjot maalaavat kanjoneita näiden luiden väliin jääviin uomiin.
Noilla leireillä Alec sai tulikokeensa lääkärinä. Noilla leireillä Alec menetti uskonsa niin moneen asiaan, että kun sota lopulta sylki tämän takaisin Englantiin - kuumeen ja uupumuksen runtelemana - eivät edes lääkärin omat neuvot riittäneet niiden kaikkien parantamiseen.
Monen pimeän vuoden jälkeen elämä vaikuttaa kuitenkin viimein hymyilevän Alecille: kaunis ja varakas kihlattu, tulevaisuudessa häämöttävä muutto Amerikkaan ja siellä uuden yksityispratiikan perustus. Vaan miksi tämän hymyssä on kaiken sen keskellä kireä juonne? Ja ennen kaikkea: velvoittaako yhdenkään lääkärin ammattietiikka laittamaan kaiken tuon onnen edelle matkan maailman jäätyneelle reunalle?
Valerie Lumley
Sairaanhoitaja, nainen, 27v.
Yläluokkainen elämä on täynnä luksusta, mutta myös velvotteita. Hyvätaustainen Valerie on tottunut täyttämään muiden toiveita: ensin vanhempiensa, sitten aviomiehensä ja viimein potilaidensa. Siirryttyään perheen nuorimmaisesta perheen ainokaiseksi isosisarensa kuoleman myötä, Valerie meni naimisiin nuorena ja matkusti tuoreen aviomiehensä mukana tämän bisnesten perässä Kiinaan - vain joutuakseen keskelle puhjennutta boksarikapinaa. Lähes kahden kuukauden ajan paikalliset kapinallisjoukot piirittivät Pekingin ulkomaalaiskortteliin linnoittautuneita, jotka puolustautuivat henkensä uhalla. Taisteluiden riehuessa kaupungin laidoilla Valerie värvättiin sairaanhoitajaksi kiireisesti perustettuun kenttäsairaalaan. Elämä veren ja kuoleman, jatkuvan vaaran, tykinpauhun ja nälänhädän kohdalla oli hienostoperheen tyttärelle jotakin täysin uutta, mutta myös merkityksellistä tavalla jota mikään ei aiemmin ollut ollut. Kun ulkomaiset vapautusjoukot viimein saapuivat ja tilanne purkautui, jättivät nuo poikkeukselliset viikot jälkeensä kipinän jota Valerie on siitä asti kantanut mukanaan.
Paluu Englantiin ja kotivaimon rooliin ei tuonut sitä rauhaa jota Valerie ajatteli sen tuovan. Tyhjä talo vailla velvollisuuksia, usein matkoille oleva aviomies, kapea ystäväpiiri - Valerie ei tarvitse jäätiköiden tuomaa etäisyyttä tunteakseen oloaan eristyneeksi. Lopulta kenttäsairaalan arjen jättämä kutsu kävi liian voimakkaaksi vastustaa ja tämä värväytyi vapaaehtoisiin naisten sairaanhoitojoukkoihin, joita oli alettu perustaa ympäri Britanniaa sodanuhkan alla. Se minkä Valerie oli ensin ajatellut olevan pelkkää täytettä harmaisiin päiviin poiki kuitenkin lopulta kutsun retkelle maailman ääriin. Luonteeomaista tunnollisuutta vai sittenkin poikkeuksellista kapinaa, kenellekään ei ole täysin selvää se miksi Valerie vastasi myöntävästi. Monella on vain on epäilyksensä tämän soveltuvuudesta näin vaaralliselle matkalle, Valerie itse mukaan lukien.
Emil Narramore
Biologi (mykologi), mies, 25v.
Emil oli ihmelapsi joka oppi puhumaan ja lukemaan jo varhain. Emilin isä, karismaattinen mutta jyrkkä pappismies, päätti valjastaa poikansa lahjat kirkon käyttöön, kasvattaa tästä uuden paimenen seurakunnalle itsensä jälkeen. Vaan ainut sana jonka nimeen Emil varttuessaan suostui vannomaan oli darwinismi. Riidat lajien synnystä ja siitä, kuka tai mikä luomakunnan lopulta loi, ravistelivat Narramoren huushollia aina siihen päivään asti kunnes Emil läksi kuusitoistavuotiaana kotoa. Tämän tulevaisuus olisi voinut olla hyvin erilainen, ellei Emilin varakas kummisetä olisi ottanut tätä siipiensä suojaan ja rohkaissut hakeutumaan yliopisto-opintojen pariin. Sellainen intensiivinen luonne kuin Emil, on jokseenkin odottamatonta että tämän pääasialliseksi aineeksi muodostui lopulta sienten tutkimus. Mykologia on nuori tieteenala ja siitä Emil myös nauttii, päästessään olemaan niiden joukossa jotka kirjoittavat pohjan kaikelle tulevalle tutkimukselle.
Emiliä ajaa eteenpäin tieteellinen kunnianhimo, jonka sanelemassa vauhdissa tämän akateemikon fysiikalla on välillä vaikeuksia pysyä. Emilin harjoittama tiede nauttii akateemisten piirien suosiota, kumartelematta kuitenkaan koskaan sen hyväksynnälle. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat huhut siitä, että jokin Emilin taannoinen koe olisi aiheuttanut skandaalin mykologisen tutkimuskentän sisällä ja maksanut tälle monen kollegan ystävyyden. Kenties retki Antarktikselle on yritys antaa asioille aikaa unohtua, sille mitä muuta asiaa siententutkijalla muuten olisi mantereelle jossa mikään elävä ei kasva.
Oriana García-Sinclair
Geologi, nainen, 26v.
Kulttuurinen väliinputoaja, kahden maan juureton kasvatti. Oriana varttui Pohjois-Espanjassa vuorten varjossa, kulki läpi lapsuuden taskut täynnä keräämiään kiviä joita vaali aarteinaan, milloin ei heittänyt niillä kostoksi naapuruston poikia jotka pilkkasivat tunnetusti isätöntä tyttöä. Teini-iässä kurittomasta luonnonlapsesta yritettiin suvun naisten toimesta koulia salonkikelpoisempi lähettämällä tämä sisäoppilaitokseen Englantiin. Kankea brittiläinen tapakulttuuri vaan ei koskaan kesyttänyt Orianan kaltaista sähikäistä, mutta opetti tälle sentään englantia ja avasi myöhemmin mahdollisuuden opiskella geologiaa maan johtavassa yliopistossa.
Akateeminen ura vain ei edelleenkään ole naiselle helppo, vielä vähemmän naiselle vailla hyödyllisiä kontakteja tai nöyristelevää luonnetta joka mahdollistaisi sellaisten hankkimisen. Auktoriteettivastaisuus yhdessä taloudellisten vaikeuksien kanssa pakotti lopulta Orianan lopettamaan opintonsa kesken. Tulevaisuus geologian parissa olisi todennäköisesti jäänyt pelkäksi haaveeksi, ellei Oriana olisi päätynyt yhden maan johtavista geologeista, Tavish Rendallin, tyttären kotiopettajaksi ja tätä kautta Rendallin itsensä oppilaaksi. Siinä missä Pohjois-Skotlannin maaseudulla sijaitseva Rendallien koti sopii oppiympäristönä Orianalle paremmin, on alkanut käydä selväksi että pitkässä linjassa rajoitteita kyseessä on vain jälleen uusi kultainen häkki.
Mica/h Bygrave
Turvallisuusvastaava, nainen/mies, 42v.
Evoluutioketjun puuttuva linkki vaeltamassa Nepalin lumisessa vuoristossa, merikäärme uiskentelemassa Loch Nessin ylämaajärvessä, viimeinen dinosaurus tukkimassa Etelä-Rhodesian jokia… Puolet elämästään Bygrave on varmistanut tutkimusmatkailijoiden ja tiedemiesten selustoja näiden rynnätessä milloin minkäkin legendan perässä maailman vaikeapääsyisimpiin kolkkiin, seisonut aseen kanssa vartiossa ja nukkunut toinen silmä auki jotta tieteellisemmät mielet ovat voineet keskittyä työhönsä. Halu olla löytämässä jotakin ainutlaatuista, enemmän kuin pelkkä turvamiehen palkkapussi, oli se joka pitkään kutsui Bygraven mukaan näillä retkille. Vaan kerta toisensa jälkeen varmat havainnot osoittautuivat ainoastaan huhuiksi tai huijauksiksi, esitellyt reliikit kuuluviksi tavallisille kotieläimille. Kaksikymmentä vuotta pelkkiä vesiperiä ja nykyään Bygrave, joka aikanaan halusi uskoa ihmeisiin, ei usko enää mihinkään.
Lisäksi ajat ovat muuttumassa, tutkimusmatkailusta karisemassa entisajan romantiikka ja ihmisiltä halu lähteä seikkailemaan. Huhut tulevasta sodasta maalaavat aseenkäytön taitaville tulevaisuutta, mutta millaista: uutta tarkoitusta vai sittenkin varmaa hautaa? Näitä kysymyksiä Bygrave hautoo nykyisessä työssään Albatrossi-klubin kyypparina, kaataen juomia samoille naamoille joita taannoin paimensi pitkin viidakoita ja vuoria kuin paimenkoira konsanaan. Päivien monotoniaa pilkkoo se kun joku napsuttelee salongin perukoilla sormia uuden viskin merkiksi; koiran paikka on koiran palkka.
Una/Ualan McLeod
Vuorikiipeily- ja selviytymisasiantuntija, nainen/mies, 40v.
Oli kyse sitten tiheimmän viidakon sydämestä tai maapallon korkeimmista vuorenhuipuista, McLeod on seisonut niillä usein ensimmäisten joukossa. Lehtileikkeet ja julkaistut matkakirjat vilisevät otoksia pitkän uran varrelta: McLeod hiihtämässä ennen kuin osasi kunnolla edes kävellä; McLeod savannilla valkeissa polvihousuissa ja sikari suupielessä, aurinko heijastumassa monokkelin pinnasta; McLeod vuorikiipeilijän varusteissa ja pelkkä heppoinen köysi itsensä ja alhaalla avautuvan varman kuoleman välissä. Aktiivinen ylämaiden lapsi josta varttui aktiivinen aikuinen, McLeodilla on jännityskirjallisuudesta tutun seikkailijan elkeet ja persoona joka on yhtä kotonaan niin villissä luonnossa kuin salonkileijonana. Uusi aikakausi, täynnä täyteen piirrettyjä karttoja ja teknisiä ihmeitä, vartoo aivan kulman takana, mutta McLeod ylläpitää vanhan maailman glamouria vielä kun voi, hymyilee tiikerin hymyä puhujakorokkeelta milloin minkäkin maan tutkimusseuran vierailevana luennoitsijana.
Maailma on laaja, mutta sellaiselle joka on omistanut koko elämänsä sen valloittamiselle myös sen rajat tulevat joskus vastaan. Totta on myös se, että toisinaan ne asiat, joita on ikänsä metsästänyt, päätyvät metsästämään sinua.
Rose/Ambrose/Ross Twells
Konemestari, mekaanikko ja radioteknikko, nainen/mies/muu, 24v.
Nuori mutta jo paljon nähnyt, Twells mittaa oman historiansa ihmisten sijaan moottoreissa ja laitteissa. Se mikä on monille käsittämätöntä ja mysteeristä, on tälle silkkaa arkea. Mekaniikka on yksinkertaista, säännönmukaista, ihmiset eivät. Kohteliaan keskusteluetiketin salat eivät tosiaan ole Twellsin vahvuuksia ja tämän suhtautumista ympäröivään maailmaan leimaa jonkinlainen vaihtelu jatkuvan häkeltymisen ja kursailemattomien havaintojen välillä. Twellsin tapauksessa tutkimusmatka alkaa jo kanssamiehistön tapaamisesta.
Twells kuiskaa koneille salaliittolaisten elkein, puhuu niille monen sivustakatsojan mielestä paremmin kuin yhdellekään elävälle ihmiselle. Joskus ne puhuvat takaisin äänellä jonka muutkin ymmärtävät - radioaallot ja niillä kulkevat viestit, se mikä oli ennen silkkaa taikuutta nyt uuden ajan arkinen ihme. Kun lähin ihmisasutus on satojen ja taas satojen kilometrien päässä meren takana, Twellsin ylläpitämä radiokontakti on retkikunnan ainut elämänlanka sivistykseen, tämän kyky suostutella moottorit toimimaan usein ainut asia eloonjäämisen ja varman kuoleman välissä.
Thomas “Tommy” Archer
Retkikunnan jäsen ja Etelämantereen veteraani, mies, 28v.
Yleellinen elämä täynnä mukavuuksia ja aikuisuuden kynnyksellä oleva mies joka ei halunnut niistä yhtäkään. Jotkut valinnat näyttävät suuruutensa vasta ajan kanssa. Tommy toteutti monen pikkupojan unelman ilmoittautuessaan Sir James Farlow Sr:n Etelämantereen retkikuntaan, päästen mukaan vasta pitkällisen anelun (ja varakkaan perheen tekemän mittavan lahjoituksen, kuiskauksissa kerrotaan) jälkeen. Jäinen manner pilkkoi yläluokan pojalta nopeasti luulot pois, pieksi pintaan ne ominaisuudet joista oli retkikunnalle hyötyä: kehon joka jaksoi vetää rekeä pidempään kuin kukaan muu, kehon joka kesti kylmää ihailtavalla tavalla ja oli aina valmis ahkeroimaan muidenkin puolesta.
Kunpa vain mieli olisi yhtä vankkaa tekoa kuin ruumis. Tommy koki etelän pitkässä yössä jotakin mikä muutti ennen niin hyväntuulisen ja energisen miehenalun pysyvästi, istutti tähän varjon joka edelleen pesii jossakin sielun ikiroudassa vain kaivautuakseen esiin yön pimeinä tunteina. Silti tämän voi katsoa kuuluvan onnekkaiden joukkoon: Sir Farlown retkikunnasta kaikki eivät koskaan palanneet takaisin kotiin, retkikunnan johtaja itse mukaan lukien. Ne jotka selvisivät eivät juuri puhu kokemastaan. Kaiken tuon jälkeen, mikä saa Tommyn lähtemään uudelleen samaan kiirastuleen?
Desmond Wick
Puuseppä, merimies ja Etelämantereen veteraani, mies, 30v.
Desmond oppi jo nuorena, että helppo elämä on varattu niille joilla on siihen varaa. Nuhjuisessa orpokodissa varttuneesta pojasta kasvattivat miehen laivat joille tämä pestautui heti kun kykeni ja niillä operoineet miehistöt. Jahka aallot viimein kuljettivat tämän takaisin kuivalle maalle ja uudelle uralle puusepäksi, oli uppiniskaisesta lapsesta kasvanut vakava ja omassa seurassaan viihtyvä mies, joka oli oppinut pitämään omat asiansa omana tietonaan. Desmond ei haasta, mutta kieltäytyy nöyrtymästä, puree hammasta vaikka niin pitkään että maistaa veren. Tämän lannistumattoman työn tuloksena puu ottaa lopulta halutun muodon, usein sellaisenkin johon harva uskoi sen taipuvan. Eläminen vähän turvin on opettanut Desmondin olemaan kekseliäs ja loihtimaan käsillä olevista materiaaleista sen mitä kulloinkin kaivataan.
Kaikki tämä - puusepän taidot, kokemus arktisista vesistä ja piinkova sielu - takasivat Desmondille paikan Sir James Farlown retkikunnasta. Mutta mikään määrä aiempia vaikeuksia ei ollut valmistanut tätä siihen mitä Etelämantereella oli luvassa tulijoiden varalle. Desmond kesti paremmin kuin monet, siitä kertoo jo se että tämä selvisi kotiin asti, mutta kaikki koettelemukset eivät ole fyysistä lajia. Eivätkä ne joidenkin tapauksessa pääty vielä siinäkään vaiheessa kun kotisatama on jo saavutettu.